Useampana vuotena uppopallossa tapahtuneet olkapään sijoiltaanmenot johtivat lopulta kirurgin puukon
tielle. Olkapää oli jo useamman vuoden rajoittanut uppopallon palaamista ja muutakin toimintaa, esim.
tempaukset, valakyykyt yms. muut vastaavat ääriliikkeet, kuten myös määrätyt venytykset olin jättänyt
jo aikoja sitten suosiolla pois. Lisäksi nukkuessa pidin oikean käden tiukasti vartalon lähellä
välttääkseni epämiellyttäviä nukkuessa tapahtuvia yllätysmuljahduksia. Olin kuitenkin oppinut elämään
asian kanssa sen verran hyvin etten siihen enää kiinnittänyt kovin paljoa huomiota (tai no,
takaraivossahan soi varoitussummeri asiaan liittyen aika usein minkä ansiosta monet liian laajat
liikeradat jäi tekemättä). Vuoden-pari jopa onnistuin urheilemaan ilman yhtään sijoiltaanmenoa, paljolti
varmasti crossfitin tuoman lihaskunnon lisäyksen ansiosta.
Pidemmän oireettoman vaiheen
jälkeen, viime vuoden lopulla, käsi rusahti taas ilkeästi pois
paikoiltaan uppopalloharjoituksissa kun yritin raivata korintekotilaa itseäni jonkin verran suurempaa
vastustajaa vastaan. Tällä kertaa takaisin saamiseenkiin meni kauemmin kuin aikaisemmin – tulin
epämääräisesti karjuen pintaan ja könysin avustettuna altaan reunalle roikottelemaan kättä ja todella
inhottavin tuntemuksien saattelemana se palautui paikoilleen. Tämän jälkeen hakeuduin taas kerran
ortopedin puheille. Ortopedi totesi jo lähes ennen kuin ehdin istuutua “eiköhän tätä olla seurattu jo
tarpeeksi monta vuotta eikä tilanne näytä parantuvan” ja lähetti sopimaan leikkausaikaa hoitajan luokse.
paikoiltaan uppopalloharjoituksissa kun yritin raivata korintekotilaa itseäni jonkin verran suurempaa
vastustajaa vastaan. Tällä kertaa takaisin saamiseenkiin meni kauemmin kuin aikaisemmin – tulin
epämääräisesti karjuen pintaan ja könysin avustettuna altaan reunalle roikottelemaan kättä ja todella
inhottavin tuntemuksien saattelemana se palautui paikoilleen. Tämän jälkeen hakeuduin taas kerran
ortopedin puheille. Ortopedi totesi jo lähes ennen kuin ehdin istuutua “eiköhän tätä olla seurattu jo
tarpeeksi monta vuotta eikä tilanne näytä parantuvan” ja lähetti sopimaan leikkausaikaa hoitajan luokse.
Leikkauspäivä jännitti mutta sujui lopulta hyvin ja
muodostui kokemukseksi muiden joukossa. Käsi oli aluksi kantositeessä 3 viikkoa mutta
ekasta päivästä lähtien sitä liikuteltiin varovasti ja aluksi jopa olkien
varovainen, muutaman sentin nosto aiheutti sen että silmissä musteni. Tikit
poistettiin 2 viikon kohdalla (tähystyksen jäljiltä kolme siistiä haavaa joissa
oli kaksi ommelta jokaisessa). Avustetut liikeharjoitukset aloitettiin kun
leikkauksesta oli kulunut 3 viikkoa ja nyt kuuden viikon kohdalla aletaan
hiljalleen rakentamaan takaisin lihasvoimia ja liikkuvuutta. Voimakasta
kuormitusta tulisi välttää 3 kk ja joidenkin ohjeiden mukaan äkkinäistä,
voimakasta kuormitusta jopa 5 kk.
Kipuja on ollut ehkä ensimmäistä yötä lukuunottamatta
vähemmän kuin odotin. Aika nopeasti käsi oli lähes kivuton (kunhan muisti tehdä
jumpat ja lepäsi riittävästi) ja vain aamuyöstä ja aamusta jomotusta oli hieman
enemmän liikkumattomuuden takia, mutta sekin onneksi helpotti melko nopeasti
kun sai veren kiertämään. Kylmäpussi oli pitkään jatkuvassa käytössä, nyt enää
harvakseltaan kun pahimmat kivut ovat poissa. Ainoastaan välillä öisin joutuu
lähtemään liikkeelle tai jos kättä rasittaa liikaa se kyllä muistuttaa
itsestään – mutta onneksi sen saa jo leppymään melko nopeasti levolla.
Mielenkiintoista nähdä miten kuntoutuminen etenee ja mikä
lopputulos tulee olemaan. Joka tapauksessa muutamia jo perinteeksi muodostuneita kevään tapahtumia jää varmuudella väliin ja kesäkuun alussa oleva Jukolakin on suuri kysymysmerkki. Heinäkuun alussa olevaan Porin Raastoon on jo ilmoittauduttu – mutta
senkin varalle on vielä varasuunnitelma valmiina. Katsotaan miten käy, ainakin yksi rusakko on mukana.