6.9.2015

FightBack Run 5.9.2015

Kävimme juoksemassa n. 5,6 km FightBack Run -tapahtumassa. Vaikka kesäloman jälkeen ei ole tullut käytyä suunnistamassa saati lenkillä lainkaan, Pekka Hyysalon sisukkaan ja ihanan positiivisen esimerkin innoittamana jaksoi laittaa tossua toisen eteen tässä hienossa hyvän mielen tapahtumassa. Tässä juoksuaika.fi -sivustolta lainattu kuvaus tapahtumasta:

"FightBack-tarina alkoi 28. huhtikuuta vuonna 2010, kun freestylehiihtäjä Pekka Hyysalon päivän viimeinen lasku päättyi vakavaan loukkaantumiseen. Lääkärien ennusteet saivat Hyysalon perheen varautumaan siihen, ettei poika enää koskaan keskustelisi heidän kanssaan saatikka kävelisi omin jaloin. Hyysalo päätti kuitenkin taistella takaisin ja vain kuusi kuukautta myöhemmin hän käveli jälleen.

FightBack Run järjestettiin ensimmäistä kertaa 6.9.2014 Turussa. Juoksu keräsi yli 1200 osallistujaa ja tapahtuma sai valtavaa huomiota eri medioissa. Ensimmäisellä kerralla tapahtuman juoksumatka oli 2,6 kilometriä. Matkan pituus on tarkoitus tuplata joka vuosi, ja itse Hyysalon henkilökohtaisena tavoitteena on juosta maraton seuraavan viiden vuoden sisällä."