No nyt oli niin siistimageemahtavanupee kisa ettei kovin paljoa tullut avauduttavaa tänne blogin puolelle. Hienot Yyterin maastot, mahtava keli, hyvät kartat, huippu meininki. Vastaantulevat kärkijoukkueet kannustivat ja heittivät yläfemmoja.
Lähdettiin rauhalliseen tahtiin matkaan, tarkoituksena vain nauttia menosta. Alkuun tuli yks pieni pummi mutta sitten homma lähti etenemään tasaiseen tahtiin. Jos jotain muuttaisi niin hiukan vähemmän paarmoja ja ampiaisia kun olisi ollut kirittämässä niin hyvä... ja jos jostain saisi lisää rohkeutta ajaa kapeita ja mutkittelevia pitkospuista niin vielä parempi. Nyt tuli ajettua vain helpoimmat pätkät (ja niilläkin melkein lensin lepikköön). Jonkin verran pahan näköisiä kaatumisia pitkospuuosuudella näkyi, mikä hieman jarrutti omia ajohaluja.
3 km uinti/kahlaus oli virkistävä (vaikka kädet jähmettyivät +15 asteisessa vedessä aika pahasti ja melontaliivit & kengät tekivät uimisesta hiukan haastavaa). Uintiin lähdettäessä päätin jättää paidan rannalle ja kiskoin pelkät melontaliivit urheilurintsikoiden päälle. Mukavasti sitten järjestäjien toimesta oli kuvaaja rannalla, joten toivottavasti kuvissa näkyy muutakin kuin pelastusrengas :D Muutenkin kuvaajia oli reitin varrella niin paljon että välillä tunsi itsensä ihan julkimoksi.
Suunnistus oli helppoa ja maisemista pystyi nauttimaan hikoilun lomassa. Hiukan kyllä harmitti kun viimeiselta suunnistusosuudelta ehdittiin hakea vain kaksi rastia. Toisaalta, aamulla kartat käteen saatuamme totesinkin että tavoite on ehtiä hakemaan edes yksi rasti viimeiseltä osuudelta, eli tavoite täyttyi. Kolmannelle rastille oli niin pitkä rastiväli että päätimme kurvata maaliin kun kisa-aikaa oli noin puoli tuntia jäljellä, koska emme olisi ehtineet ajoissa hakea rastia. Matkaa kertyi 40,3 km ja aikaa kului n. 5,5 h. Ihan jees setti.
Etenemme suoraviivaisella varmuudella kuin rusakot auton ajovaloissa.
15.7.2014
15.6.2014
Kuopio-Jukola 2014, Venlojen Viesti
Tänä vuonna Jukola oli Kuopiossa, Euroopan suurimmassa sisävesien saaressa Soisalossa. Ratamestarin ennen kisaa antaman kommentin mukaan kisa käytäisiin "savolaisessa vuoristossa, joka ei jätä ketään kylmäksi", joten pieni kylmä tuskanhiki oli päällä jo viikko ennen kisaa. Juoksukunto on todistetusti nollissa kevään flunssaputken takia ja edellisen viikon kuntorasteista toinen päättyi täydelliseen emämunaukseen ja keskeyttämiseen - fiilis oli siis kaikin puolin vahva ja varma ennen kisaa (not). Onneksi kuulin, että emämoka Jukolaa edeltävillä kuntorasteilla kuuluu perinteeseen.
Sain viestin lyhimmän ja vähiten nousua sisältävän 2. osuuden (5,0 km ja 170 m), mikä sopi mainiosti. Aamulla jännitin hurjasti mutta suunnistusvaatteet vaihdettuani olo rauhoittui ja totesin että mitä suotta stressaamaan, onhan tämä jo neljäs kerta Venloissa.
Kärjen tullessa ensimmäiselta osuudelta vaihtoon köpöttelin vaihtopuomille, jotta olisin varmasti ajoissa paikalla. Ensimmäisen osuuden juoksija tuli hienosti metsästä puolenvälin paikkeilla. Puomilla oli kuitenkin sen verran ruuhkaa, että kuulin nimeäni huudeltavan muutaman kerran ennen kuin sain raivattua tieni naismuurin läpi puomille asti. Sain kartan käteeni ja lähdin hölkkäämään kohti K-pistettä.
Viitoitusta oli hurjat 940 m ja matkalla totesin, että juoksu ei kulje, ei sitten ollenkaan. Porukkaa alkoi lapata ohi oikealta ja vasemmalta. Kirosin mielessäni surkeaa kuntoani ja päätin tehdä oman suunnistukseni, omalla vauhdillani, nauttia Jukolan tunnelmasta ja pitää posiitiivista tunnelmaa yllä kannustamalla muita.
Ensimmäistä kertaa muistin, että K-pisteellä ei leimata ja jatkoin saman tien kohti ensimmäistä rastia ohittaen paikalla seisoskelijat. Rastiväli oli heti vaikea, mutta tukahdutin kasvavan paniikin, päätin keskittyä ja ottaa välin tarkasti. Samaan suuntaan oli menossa kunnon jono joka toi toimintaan lisävarmuutta. Aika pian jouduin heittämään nelivedon päälle kun suunta lähti ylös paikallista vuorenrinnettä, välillä juurista ylös kiskoen. Mäen päällä huomasin että muilla oli suunta liikaa itää, joten korjasin oman reittini ja rasti löytyi. Kakkosrastille mennessäni huomasin ehkä hiukan liian myöhään olevani väärällä uralla mutta vauhdissa totesin että suunta on minulle ok, voin kiertää suon reunaan ja pääsen omalle rastilleni helposti tätäkin kautta.
Suunnistuksen kosto iski kolmannella rastilla: jostain tuli tunne että nyt sujuu hyvin (erittäin vaarallinen ajatus) ja ajauduin hajontarastin uraa seuraten liian sivuun omasta rastistani. Vaikka tajusin tilanteen, en "nyt menee hyvin" -tunteen takia korjannut asiaa ajoissa enkä lukenut karttaa kunnolla. Kun rastia ei löytynytkään olettamastani kohdasta en analysoinut tilannetta vaan liiallista varmuuden tunnetta seurasi täydellinen suunnistusblackout ja sinkoilin hetken ympäriinsä kun rusakko auton valokeilassa. Onneksi nappasin samaa rastinumeroa huutelevan jonon hännästä kiinni ja pääsin kohteeseen - tajuten että olin vain hetki sitten aloittanut sinkoiluni aivan rastin vierestä. Taisi sen rastin leimauksen yhteydessä livahtaa pari painokelvotonta sanaa.
Kiukku sai kokoamaan itseni ja otin taas ajatukset mukaan toimintaan. Radan jälkimmäinen puolisko sujuikin hitaasti mutta kommelluksitta. Pari kertaa meinasi pidemmällä rastivälillä usko loppua kesken ja varmistin että muut ovat menossa samalle rastille. Tupsahdin jopa aivan tv kameran edessä hakkuuaukon reunatiheiköstä metsätielle ja tuli kiire korjata luut pois tieltä että näyttäisin edes vähän uskottavalta suunnistajalta. Ilmeisesti suunnistukseni kulki edes jonkun silmissä varman näköisesti, koska loppumatkasta sain hännilleni täysin hukassa olleen kanssakilpailijan jonka kiikutin viimeiselle rastille asti.
Koko osuuteni aikana vauhtini ei päätä huimannut mikä näkyy tuloksissa. Oman osuuden sijoitukseksi tuli lopulta 1078 / 1188, aikaa paloi luvattomat 1 h 25 min ja keskinopeus oli 17 min/km, joka on 3 min/km hitaammin kuin aikaisempina vuosina. Toisaalta olin arvionut suorittavani radan n. 70 minuutissa, joten hitaus oli tiedossa. Mutta suunnistus sujui kaiken kaikkiaan tarkasti ja osoitti taitojen kehittymistä - ensimmäistä kertaa Venloissa pystyin tekemään oman suunnistuksen ja urat tai jonot eivät vieneet harhaan (tai no, jos kolmosrastin pummia ei lasketa). Pysyin kartalla koko ajan, olo metsässä oli kotoisa sekä osasin (tai uskalsin) ajoissa korjata tilanteen jos jono tai ura lähti väärään suuntaan ja tein oman harkitun reittivalinnan. Kaiken kaikkiaan jäi huippuhyvä fiilis! Yes!
Sain viestin lyhimmän ja vähiten nousua sisältävän 2. osuuden (5,0 km ja 170 m), mikä sopi mainiosti. Aamulla jännitin hurjasti mutta suunnistusvaatteet vaihdettuani olo rauhoittui ja totesin että mitä suotta stressaamaan, onhan tämä jo neljäs kerta Venloissa.
Kärjen tullessa ensimmäiselta osuudelta vaihtoon köpöttelin vaihtopuomille, jotta olisin varmasti ajoissa paikalla. Ensimmäisen osuuden juoksija tuli hienosti metsästä puolenvälin paikkeilla. Puomilla oli kuitenkin sen verran ruuhkaa, että kuulin nimeäni huudeltavan muutaman kerran ennen kuin sain raivattua tieni naismuurin läpi puomille asti. Sain kartan käteeni ja lähdin hölkkäämään kohti K-pistettä.
Viitoitusta oli hurjat 940 m ja matkalla totesin, että juoksu ei kulje, ei sitten ollenkaan. Porukkaa alkoi lapata ohi oikealta ja vasemmalta. Kirosin mielessäni surkeaa kuntoani ja päätin tehdä oman suunnistukseni, omalla vauhdillani, nauttia Jukolan tunnelmasta ja pitää posiitiivista tunnelmaa yllä kannustamalla muita.
Ensimmäistä kertaa muistin, että K-pisteellä ei leimata ja jatkoin saman tien kohti ensimmäistä rastia ohittaen paikalla seisoskelijat. Rastiväli oli heti vaikea, mutta tukahdutin kasvavan paniikin, päätin keskittyä ja ottaa välin tarkasti. Samaan suuntaan oli menossa kunnon jono joka toi toimintaan lisävarmuutta. Aika pian jouduin heittämään nelivedon päälle kun suunta lähti ylös paikallista vuorenrinnettä, välillä juurista ylös kiskoen. Mäen päällä huomasin että muilla oli suunta liikaa itää, joten korjasin oman reittini ja rasti löytyi. Kakkosrastille mennessäni huomasin ehkä hiukan liian myöhään olevani väärällä uralla mutta vauhdissa totesin että suunta on minulle ok, voin kiertää suon reunaan ja pääsen omalle rastilleni helposti tätäkin kautta.
Suunnistuksen kosto iski kolmannella rastilla: jostain tuli tunne että nyt sujuu hyvin (erittäin vaarallinen ajatus) ja ajauduin hajontarastin uraa seuraten liian sivuun omasta rastistani. Vaikka tajusin tilanteen, en "nyt menee hyvin" -tunteen takia korjannut asiaa ajoissa enkä lukenut karttaa kunnolla. Kun rastia ei löytynytkään olettamastani kohdasta en analysoinut tilannetta vaan liiallista varmuuden tunnetta seurasi täydellinen suunnistusblackout ja sinkoilin hetken ympäriinsä kun rusakko auton valokeilassa. Onneksi nappasin samaa rastinumeroa huutelevan jonon hännästä kiinni ja pääsin kohteeseen - tajuten että olin vain hetki sitten aloittanut sinkoiluni aivan rastin vierestä. Taisi sen rastin leimauksen yhteydessä livahtaa pari painokelvotonta sanaa.
Kiukku sai kokoamaan itseni ja otin taas ajatukset mukaan toimintaan. Radan jälkimmäinen puolisko sujuikin hitaasti mutta kommelluksitta. Pari kertaa meinasi pidemmällä rastivälillä usko loppua kesken ja varmistin että muut ovat menossa samalle rastille. Tupsahdin jopa aivan tv kameran edessä hakkuuaukon reunatiheiköstä metsätielle ja tuli kiire korjata luut pois tieltä että näyttäisin edes vähän uskottavalta suunnistajalta. Ilmeisesti suunnistukseni kulki edes jonkun silmissä varman näköisesti, koska loppumatkasta sain hännilleni täysin hukassa olleen kanssakilpailijan jonka kiikutin viimeiselle rastille asti.
Koko osuuteni aikana vauhtini ei päätä huimannut mikä näkyy tuloksissa. Oman osuuden sijoitukseksi tuli lopulta 1078 / 1188, aikaa paloi luvattomat 1 h 25 min ja keskinopeus oli 17 min/km, joka on 3 min/km hitaammin kuin aikaisempina vuosina. Toisaalta olin arvionut suorittavani radan n. 70 minuutissa, joten hitaus oli tiedossa. Mutta suunnistus sujui kaiken kaikkiaan tarkasti ja osoitti taitojen kehittymistä - ensimmäistä kertaa Venloissa pystyin tekemään oman suunnistuksen ja urat tai jonot eivät vieneet harhaan (tai no, jos kolmosrastin pummia ei lasketa). Pysyin kartalla koko ajan, olo metsässä oli kotoisa sekä osasin (tai uskalsin) ajoissa korjata tilanteen jos jono tai ura lähti väärään suuntaan ja tein oman harkitun reittivalinnan. Kaiken kaikkiaan jäi huippuhyvä fiilis! Yes!
26.5.2014
Turku Rogaining Sprint 2014
Tänään oli ohjelmassa Turku Rogaining Sprint. 2 h aikaa kerätä rasteja. Olimme ilmoittautuneet joukkuesarjaan, koska rusakkoja vahvistamaan oli saatu vikkeläjälkainen juoksija joka toimi jänispalveluna ja piti vauhtia (sekä tunnelmaa) yllä.
Suureksi yllätyksemme olimme sekä kisapaikalla että karttojen jaossa ajoissa (varmasti ensimmäinen kerta ikinä). Reitin suunnitteluun oli aikaa 15 min, joka oli todella vähän. Kartan käteen saatuani ajatuksissani ehti tapahtua luvattoman vähän: "äää mitä nää on - ai niin rasteja, äää mihin pitää mennä - ei mitään hajua, mitä kello on, MISSÄ ME TÄSSÄ KARTALLA OLLAAN, miks tässä on näin monta karttaa, miten nää istuu yhteen - ei pysty hahmottamaan, mitä kello on, MITEN NÄÄ RASTIEN PISTEMÄÄRÄT LASKETAAN - jaa ois varmaan pitäny lukee se kisakutsu, ai nyt pitää mennä" ja kun lähdön aika koitti, päätimme vain lähteä juoksemaan talon taakse (jotta näytämme vakuuttavilta) ja jatkaa kartanlukua nurkan takana.
Siitä se sitten kuitenkin lähti melko hyvin rullaamaan. Rastien pistelaskusta ei ollut aluksi mitään hajua, mutta onneksi jossain vaiheessa muistui mieleen että se taitaa olla tuo rastinumeron viimeinen numero joka kertoo pistemäärän. Päätimme hakea vain lähellä olleet suunnistuskartan rastit. Kaksi pienipisteistä lähdön lähellä ollutta rastia jätimme odottamaan paluumatkaa jos aikaa jäisi.
Etenimme melko hyvin suunnitelman mukaan ja suurempia pummeja ei ihme kyllä tullut yhtään. Jänis hoiti vauhdin ja toinen rusakko kartanluvun, joten itselle jäi rooliksi johtaa joukkoa (eli roikkua mukana ja vinkua). Paluumatkalla ehdimme jopa hakea toisen pienipisteisen rastin ja saavuimme hyvissä ajoin maaliin.
Aikaa kului 1 h 52 min, matkaa kertyi 9,3 km ja pisteitä 52 (maksimi 215).
Kotisohvalla tajusi että suunnistuskartalta olisi pitänyt poiketa yleiskartan puolelle useammin (esim. 10 pisteen rasti nro 170 ohitettiin aivan läheltä). 15 min reitinsuunnitteluaika oli ainakin itselle aivan liian lyhyt eikä karttojen yhteensopivuutta ehtinyt täysin hahmottaa (ehkä tähän olis auttanut edellisen vuosien karttoihin tutustuminen jolloin alkuhämmennystä ei olisi tullut). Vasta aivan loppumatkasta tuli mieleen jatkaa reitin suunnittelua tien päällä - minkä ansiosta tuli 3 pistettä lisää. Asian aikaisemmin huomaamalla olisi tullut 17 pistettä lisää.
Pienestä rusakkomaisesta säätämisestä huolimatta kisa tarjosi mukavan maanantai-illan piristeen ja todella hyvän treenin, kun kisaan vielä yhdisti pyörämatkat. Lämmin kiitos laadukkaalle jänispalvelulle, ilman sitä olisi varmasti jäänyt useampi rasti hakematta.
Suureksi yllätyksemme olimme sekä kisapaikalla että karttojen jaossa ajoissa (varmasti ensimmäinen kerta ikinä). Reitin suunnitteluun oli aikaa 15 min, joka oli todella vähän. Kartan käteen saatuani ajatuksissani ehti tapahtua luvattoman vähän: "äää mitä nää on - ai niin rasteja, äää mihin pitää mennä - ei mitään hajua, mitä kello on, MISSÄ ME TÄSSÄ KARTALLA OLLAAN, miks tässä on näin monta karttaa, miten nää istuu yhteen - ei pysty hahmottamaan, mitä kello on, MITEN NÄÄ RASTIEN PISTEMÄÄRÄT LASKETAAN - jaa ois varmaan pitäny lukee se kisakutsu, ai nyt pitää mennä" ja kun lähdön aika koitti, päätimme vain lähteä juoksemaan talon taakse (jotta näytämme vakuuttavilta) ja jatkaa kartanlukua nurkan takana.
Siitä se sitten kuitenkin lähti melko hyvin rullaamaan. Rastien pistelaskusta ei ollut aluksi mitään hajua, mutta onneksi jossain vaiheessa muistui mieleen että se taitaa olla tuo rastinumeron viimeinen numero joka kertoo pistemäärän. Päätimme hakea vain lähellä olleet suunnistuskartan rastit. Kaksi pienipisteistä lähdön lähellä ollutta rastia jätimme odottamaan paluumatkaa jos aikaa jäisi.
Etenimme melko hyvin suunnitelman mukaan ja suurempia pummeja ei ihme kyllä tullut yhtään. Jänis hoiti vauhdin ja toinen rusakko kartanluvun, joten itselle jäi rooliksi johtaa joukkoa (eli roikkua mukana ja vinkua). Paluumatkalla ehdimme jopa hakea toisen pienipisteisen rastin ja saavuimme hyvissä ajoin maaliin.
Aikaa kului 1 h 52 min, matkaa kertyi 9,3 km ja pisteitä 52 (maksimi 215).
Kotisohvalla tajusi että suunnistuskartalta olisi pitänyt poiketa yleiskartan puolelle useammin (esim. 10 pisteen rasti nro 170 ohitettiin aivan läheltä). 15 min reitinsuunnitteluaika oli ainakin itselle aivan liian lyhyt eikä karttojen yhteensopivuutta ehtinyt täysin hahmottaa (ehkä tähän olis auttanut edellisen vuosien karttoihin tutustuminen jolloin alkuhämmennystä ei olisi tullut). Vasta aivan loppumatkasta tuli mieleen jatkaa reitin suunnittelua tien päällä - minkä ansiosta tuli 3 pistettä lisää. Asian aikaisemmin huomaamalla olisi tullut 17 pistettä lisää.
Pienestä rusakkomaisesta säätämisestä huolimatta kisa tarjosi mukavan maanantai-illan piristeen ja todella hyvän treenin, kun kisaan vielä yhdisti pyörämatkat. Lämmin kiitos laadukkaalle jänispalvelulle, ilman sitä olisi varmasti jäänyt useampi rasti hakematta.
 |
| Jänes + rusakot |
 |
| Suunnistuskartta, kuljettu reitti vihreällä |
 |
| Yleiskartta |
 |
| Tulokset |
18.5.2014
Rastivahtina partiokisoissa
Vaikka oma partiotaustani rajoittuu pariin kokeilukertaan lapsena (joiden perusteella kieltäydyin kunniasta rääkyen) päädyin viikonlopuksi rastihenkilöksi partiokisoihin Kangasalle. Lauantai hurahti kasvillisuuskartoitusruutuja vahtien ja sunnuntai auringonnoususta lähtien sudokun palautuksessa & rogaining -tyyppisen suunnistuksen lähdössä.
Kisapuuhastelu tarjosi mukavan rauhallista ulkoilua nuhanenälle. Näyttää partiokasvatus edelleen toimivan, sen verran hyvätapaisia ja kohteliaita vartiota rasteilla vieraili.
Hieman alkaa kevään flunssaputki ahdistamaan, Jukolaan on aikaa neljä viikkoa ja treeniä alla luvattoman vähän. No lahjattomat treenaa vaimitensenytmeni...
Kisapuuhastelu tarjosi mukavan rauhallista ulkoilua nuhanenälle. Näyttää partiokasvatus edelleen toimivan, sen verran hyvätapaisia ja kohteliaita vartiota rasteilla vieraili.
Hieman alkaa kevään flunssaputki ahdistamaan, Jukolaan on aikaa neljä viikkoa ja treeniä alla luvattoman vähän. No lahjattomat treenaa vaimitensenytmeni...
 |
| Kasvillisuuskartoitusruutu B |
 |
| Taukopaikka |
 |
| Lähtö |
 |
| Kevätpäivä Kangasalla |
12.5.2014
Sohvan syvyyksissä
Päälle iski ärhäkkä kevätflunssa ja hyvin alkanut kuntosuunnistus- ja pyöräilyputki katkesi alkuunsa. Tälle päivälle suunniteltu avokanoottikurssi kajakkimelojillekin jää vain toisen rusakon osallistumisen varaan.
Kurssi tulisi kyllä tarpeeseen molemmille. Vaikka olemme pärjänneet kanoottiosuuksilla keskivertoa paremmin, joka kerta kanootti tuntuu olevan kuin rikinkatkuinen hönkäys tuonpuoleisesta. Aloittelijoille ja kuntoilijoille suunnatuissa multisporttapahtumissa suositaan (ainakin meidän tekemän pienen otoksen perusteella) kanoottia kajakkikaksikon sijaan, mikä aiheuttaa pieniä inhonväristyksiä rusakoissa. Kanootti saattaa tuntua helpommalta ja vakaammalta, mutta todellisuus on mielestäni toinen... kajakki (ja varsinkin autolautan kokoinen kaksikko) on paljon helpommin hallittava, nopeampi ja vakaampi. Tai sitten kyse on vain siitä olemme meloneet kajakeilla huomattavasti enemmän kuin kanooteilla. Nähtäväksi jää, auttaako harjoittelu kanootti-inhon hälventämiseen ja J-vedon salaisuuksien aukeamiseen.
Flunssan hyvänän puolena on se, että ehdin hoitaa ilmottautumisia kuntoon sekä löysin unenpöpperöisen nettisurffailun seurauksena muutaman uuden kisan rusakkojen kisakalenteriin.
Kurssi tulisi kyllä tarpeeseen molemmille. Vaikka olemme pärjänneet kanoottiosuuksilla keskivertoa paremmin, joka kerta kanootti tuntuu olevan kuin rikinkatkuinen hönkäys tuonpuoleisesta. Aloittelijoille ja kuntoilijoille suunnatuissa multisporttapahtumissa suositaan (ainakin meidän tekemän pienen otoksen perusteella) kanoottia kajakkikaksikon sijaan, mikä aiheuttaa pieniä inhonväristyksiä rusakoissa. Kanootti saattaa tuntua helpommalta ja vakaammalta, mutta todellisuus on mielestäni toinen... kajakki (ja varsinkin autolautan kokoinen kaksikko) on paljon helpommin hallittava, nopeampi ja vakaampi. Tai sitten kyse on vain siitä olemme meloneet kajakeilla huomattavasti enemmän kuin kanooteilla. Nähtäväksi jää, auttaako harjoittelu kanootti-inhon hälventämiseen ja J-vedon salaisuuksien aukeamiseen.
Flunssan hyvänän puolena on se, että ehdin hoitaa ilmottautumisia kuntoon sekä löysin unenpöpperöisen nettisurffailun seurauksena muutaman uuden kisan rusakkojen kisakalenteriin.
3.5.2014
Salpaus-Rogaining 2014
Tänä vuonna osallistuimme Salpaus-Rogaining 2 h MTB sarjaan, jonka takia syntyikin ajatus omasta blogista - paikasta jonne voisi kerätä jälleen kerran kantapään kautta opittua kullanarvoista tietoa... ja vapaata ajatuksenvirtaa.
Kisapäivän alku oli lupaava, olimmehan ensimmäistä kertaa koko rogaining -kisahistorian aikana melkein heti karttojen jaon alettua paikalla, eli tällä kertaa vain 15-20 min myöhässä. Reittisuunnittelu sujui omasta mielestä melko helposti, joten jäi hyvin aikaa tarkistaa suunnitellun reitin alku ja valua emit-nollauksen kautta lähtöön. Lähtö sujui kivasti edellä menevien pyöräilijöiden karjuessa tilaa jalan lähteneiden joukon reunalle.
Reitti ensimmäiselle rastille osoittautui mukavaksi, nopeaksi ja helpoksi metsätieksi ja aurinko paistoi, jonka seurauksena mieleen hiipi jo tyytyväinen ajatus: "nyt menee hyvin"... kunnes yleiskartan mittakaava teki tepposet ja seuraava rasti ei enää löytynytkään metsän keskeltä, koska pää muunsi yleiskartan (1:35 000) mittakaavan suunnistuskartan mittakaavan (1:10 000) maastoksi ja parikymmenmetrisen vuoren sijaan etsimme parimetristä kumparetta liian läheltä. Lopulta hehkulamppu syttyi, tajusimme virheen ja rasti löytyi.
Matka jatkui hiiirrrrrveän pitkän siirtymän kautta seuraavalle rastille (ilmeisesti reittiä suunnitellessame ajatustoiminta ei sittenkään ollut täysin läsnä). Onneksi matkalta löytyi todella hienoja polkuja ja upeita maisemia (täytyykin joku päivä ottaa pyörät mukaan ja majoittua Vierumäen urheiluopistelle koko viikonlopuksi, niin pääsee ajan kanssa polkuja tutkimaan). Joka tapauksessa seuraava rasti löytyi kivasti ja luotto kasvoi (mieleen hiipi toivo jo muutamasta karttaan suunnitteluvaiheessa merkitsemästämme lisärastista), kunnessa kohtasimme voittajamme. The Rastin.
The Rasti näytti sijaitsevan hyvin selkeässä maastokohteessa ja sopivan matkan päässä polulta. Ei muuta kuin menoksi, pyörät puunjuureen parkkiin (virhe 1) ja kohti rastia innokkaan aivottomana, hieman summamutikassa omaan (yliluonnolliseen / maan magneettikentän aistimiseen pohjautuvaan?) suunnistustaitoon luottaen (virhe 2). Virhe 1 + 2 = rasti hukassa, kisaajat hukassa ja - tadaa - polkupyörät hukassa. Hupsis. Hetken sinkoilimme metässsä kuin päättömät kanat ja aiheutimme lievää huvittuneisuutta vastaantulleissa kanssakilpailijoissa, joilta kyselimme "ei kahta pyörää oo näkyny..." Aikaa paloi ja rasti jäi löytymättä. Onneksi sentään pyörät löytyivät kun malttoi vetää pari kertaa rauhallisesti henkeä ja alkoi taas lukea karttaa. Samalla tajusimme kellon olevan niin paljon, että oli pakko iskeä kaasu pohjaan ja suunnata täysillä maaliin - vaikka olimme ehtineet polkemaan vain hieman yli puolet suunnittelemastamme reitistä. Viimeiset 35 minuuttia vedimmekin sitten verenmaku suussa vastatuuleen - tajuamatta että jos emme hae suunniteltuja rasteja, ei samansuuntaista reittiä tarvitse pyöräillä vaan voi oikaista (hehhehheh...) Vaikka aivotoimintamme olikin selkeästi väsymyksen rajoittamaa, selvisimme ajoissa maaliin. Yesh!
Kahdessa tunnissa matkaa kertyi n. 21 km ja pistesaalis jäi seitinohueksi. Onneksi maasto oli kivaa ja sää piti mielen virkeänä (sää vaihteli rakeista auringonpaisteeseen). Pienen pettymyksen hälvettyä mieleen jäi hieno kisa, hyvät järjestelyt, kivat polut ja hienot maisemat (kiitos & kumarrus järjestäjille)! Maastossa olisi viihtynyt pidempäänkin pyörien kanssa, 2 h oli aika lyhyt aika. Ehkä sittenkin voisimme lähteä Retki-Rogainingin 8 h MTB sarjaan.... let's see!
Kisapäivän alku oli lupaava, olimmehan ensimmäistä kertaa koko rogaining -kisahistorian aikana melkein heti karttojen jaon alettua paikalla, eli tällä kertaa vain 15-20 min myöhässä. Reittisuunnittelu sujui omasta mielestä melko helposti, joten jäi hyvin aikaa tarkistaa suunnitellun reitin alku ja valua emit-nollauksen kautta lähtöön. Lähtö sujui kivasti edellä menevien pyöräilijöiden karjuessa tilaa jalan lähteneiden joukon reunalle.
Reitti ensimmäiselle rastille osoittautui mukavaksi, nopeaksi ja helpoksi metsätieksi ja aurinko paistoi, jonka seurauksena mieleen hiipi jo tyytyväinen ajatus: "nyt menee hyvin"... kunnes yleiskartan mittakaava teki tepposet ja seuraava rasti ei enää löytynytkään metsän keskeltä, koska pää muunsi yleiskartan (1:35 000) mittakaavan suunnistuskartan mittakaavan (1:10 000) maastoksi ja parikymmenmetrisen vuoren sijaan etsimme parimetristä kumparetta liian läheltä. Lopulta hehkulamppu syttyi, tajusimme virheen ja rasti löytyi.
Matka jatkui hiiirrrrrveän pitkän siirtymän kautta seuraavalle rastille (ilmeisesti reittiä suunnitellessame ajatustoiminta ei sittenkään ollut täysin läsnä). Onneksi matkalta löytyi todella hienoja polkuja ja upeita maisemia (täytyykin joku päivä ottaa pyörät mukaan ja majoittua Vierumäen urheiluopistelle koko viikonlopuksi, niin pääsee ajan kanssa polkuja tutkimaan). Joka tapauksessa seuraava rasti löytyi kivasti ja luotto kasvoi (mieleen hiipi toivo jo muutamasta karttaan suunnitteluvaiheessa merkitsemästämme lisärastista), kunnessa kohtasimme voittajamme. The Rastin.
The Rasti näytti sijaitsevan hyvin selkeässä maastokohteessa ja sopivan matkan päässä polulta. Ei muuta kuin menoksi, pyörät puunjuureen parkkiin (virhe 1) ja kohti rastia innokkaan aivottomana, hieman summamutikassa omaan (yliluonnolliseen / maan magneettikentän aistimiseen pohjautuvaan?) suunnistustaitoon luottaen (virhe 2). Virhe 1 + 2 = rasti hukassa, kisaajat hukassa ja - tadaa - polkupyörät hukassa. Hupsis. Hetken sinkoilimme metässsä kuin päättömät kanat ja aiheutimme lievää huvittuneisuutta vastaantulleissa kanssakilpailijoissa, joilta kyselimme "ei kahta pyörää oo näkyny..." Aikaa paloi ja rasti jäi löytymättä. Onneksi sentään pyörät löytyivät kun malttoi vetää pari kertaa rauhallisesti henkeä ja alkoi taas lukea karttaa. Samalla tajusimme kellon olevan niin paljon, että oli pakko iskeä kaasu pohjaan ja suunnata täysillä maaliin - vaikka olimme ehtineet polkemaan vain hieman yli puolet suunnittelemastamme reitistä. Viimeiset 35 minuuttia vedimmekin sitten verenmaku suussa vastatuuleen - tajuamatta että jos emme hae suunniteltuja rasteja, ei samansuuntaista reittiä tarvitse pyöräillä vaan voi oikaista (hehhehheh...) Vaikka aivotoimintamme olikin selkeästi väsymyksen rajoittamaa, selvisimme ajoissa maaliin. Yesh!
Kahdessa tunnissa matkaa kertyi n. 21 km ja pistesaalis jäi seitinohueksi. Onneksi maasto oli kivaa ja sää piti mielen virkeänä (sää vaihteli rakeista auringonpaisteeseen). Pienen pettymyksen hälvettyä mieleen jäi hieno kisa, hyvät järjestelyt, kivat polut ja hienot maisemat (kiitos & kumarrus järjestäjille)! Maastossa olisi viihtynyt pidempäänkin pyörien kanssa, 2 h oli aika lyhyt aika. Ehkä sittenkin voisimme lähteä Retki-Rogainingin 8 h MTB sarjaan.... let's see!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)